Lennonopettajan esittely: Samuel Tuomikoski
Tieni lentäjäksi
Lentäjän ammatti on varmasti ollut monille meistä lapsuuden unelma. Lapset usein ihailevat suuria koneita ja supersankareita, jotka käyttävät univormuja aivan kuten lentäjätkin. Kyky lentää olisikin ollut supervoima, jonka olisin lapsena valinnut. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin harkita myös muita uramahdollisuuksia esimerkiksi musiikin parissa, mutta unelma lentäjän ammatista pysyi silti koko ajan ajatuksissani mukana. Kaliforniassa viettämäni vaihtovuoden aikana Yhdysvaltain ilmavoimissa työskennellyt isäntäperheen isä inspiroi minua tavoittelemaan unelmaani lentäjänä.
Urani alku lentäjänä
Lentourani aloitin Ruotsissa 2018, kun minut hyväksyttiin mukaan integroidulle CPL/ME/IR-kurssille. Valmistuin kurssilta joulukuussa 2019 ja helmikuussa 2020 pääsin onnekseni eräälle lentoyhtiölle MCC-koulutukseen. Tähän aikaan pandemia alkoi kuitenkin vaikuttaa matkailualaan melko voimakkaasti, mikä pakotti lentoyhtiöitä irtisanomaan monia lentäjiä, enkä ikinä saanut tietää pääsinkö kurssia läpi vai en. Tässä kaikessa oli kuitenkin myös positiivisia asioita. Tilanne pakotti minut pohtimaan muita vaihtoehtoja lentäjänä ja päätinkin saada lennonopettajakelpuutuksen vuoden 2020 loppuun mennessä. Olen iloinen, että tein tämän päätöksen. Vuoden 2021 alussa muutin takaisin Suomeen ja työskentelin sairaalassa viisi kuukautta siivoojana. Tuona aikana etsin aktiivisesti töitä lennonopettajana kaikkialta Euroopasta. Jonkin ajan kuluttua sainkin mahdollisuuden nykyiseen työhöni lennonopettajana Blue Skies Aviationilla.
Mitä lennonopettajana toimiminen minulle merkitsee?
Olen kiitollinen siitä, että päätin jatkaa ilmailua lennonopettajana. Työssäni voin opettaa ja jakaa tietojani sekä kokemuksiani uusille lentäjille, jotka haluavat kehittyä ja kokea lentämisen jännityksen. Lennonopettajana täytyy aina pitää omat tiedot ja taidot ajan tasalla sekä olla tietoinen muuttuvista säädöksistä. Lisäksi lentolupakirjaa tavoittelevat opiskelijat oppivat eri tavoin ja lennonopettajan tehtävä on yrittää löytää kullekin oppilaalle parhaiten toimivat opetuskeinot. Tulevaisuudessa, kun minun on aika ottaa seuraava askel urallani, toivon pystyväni jatkamaan uusien lentäjien ohjaamista.